Vuokraa liukulumikengät

Vuokraa liukulumikengät

Liukulumikengillä pystyt lähtemään polkujen ja merkattujen reittien ulkopuolelle umpihankeen niin metsiä, soita kuin harjuja valloittamaan. Liukulumikenkiä kutsutaan myös karvapohjasuksiksi. Niiden pohjassa on kiinteä Mohair MIX-nousukarva keskialueella, mikä antaa hyvän pidon ylämäissä ja vastaavasti se jarruttaa menoa alamäissä. Liukulumikengissä on kestävä ja liukas pohja eikä se tarvitse voitelua. OAC-suksen kärki kelluu kevyesti lumessa, teräskantti puree ja hiihtäminen on helppoa ja nautinnollista. OAC:n uusittu EA 2.0. Binding -side mahdollistaa kengän kuin kengän kiinnittämisen liukulumikenkiin. Et siis tarvitse monoja – omat joustavapohjaiset, päkiästä taipuvat varrelliset talvikengät tai esim. vaelluskengät riittävät.

Vuokraa liukulumikengät ja avaat uusia ulottuvuuksia lumella liikkumiseen ja talviretkeilyyn.

Liukulumikenkien vuokrauksen alaikäraja on 15-vuotta. Alle 15-vuotiaat voivat lähteä liukulumikenkäilemään täysi-ikäisen kanssa. Alle 18-vuotiaan ilmoitettava huoltajan yhteystiedot varauksen yhteydessä. Tutustu myös vuokrausehtoihin.

Liukulumikengät

Käytössämme on OAC:n valmistamia liukulumikenkiä aikuisille ja lapsille. OAC on suomalainen yritys, jonka liukulumikengät suunnitellaan ja valmistetaan Kangasalla. Tule tutustumaan liukulumikenkiin ja suunnittelemaan itsellesi mieleinen retki. Retki sopii erinomaisesti esim. työhyvinvointi- ja virkistyspäivän teemaksi. Retki suunnitellaan aina ryhmälle sopivaksi kuntotason ja toiveiden mukaan.

Liukulumikenkämalli OAC KAR 149 seinää vasten.
Liukulumikengät. Malli OAC KAR 149

Liukulumikengät. Malli OAC KAR 149

KAR 149 on monipuolinen ja ketterä karvapohjasuksi. Kärjen ja kannan uusi muotoilu tarjoaa paremman kantavuuden siinä, missä uudet ABS-vahvikkeet lisäävät kestoa niillä alueilla, joihin kohdistuu kovempaa kulutusta. Todellinen joka paikan suksi, joka kuljettaa sinut vaivattomasti niin leppoisille iltapäiväretkille kuin useamman päivän hiihto- ja vaellusretkille.”

(Tekstit ovat OAC Finland Oy:n sivuilta)

Liukulumikenkämalli OAC WAP 129 seinää vasten.
Liukulumikengät. Malli OAC WAP 129

Liukulumikengät. Malli OAC WAP 129

” Lyhyt ja leveä WAP 129 on ihanteellinen liukulumikenkä syviin kinoksiin etenkin pehmemmällä hangella sekä tiheisiin metsiin, missä sukselta vaaditaan keveyttä ja ketteryyttä. Käyttötarkoitus: Optimaalinen syvässä ja pehmeässä hangessa liikkumiseen ja/tai alueilla, missä on tiheää kasvillisuutta kuten metsät tai risukot. Sopii etenkin ulkoiluun perheen ja/tai lemmikkien kanssa, metsäretkille, metsästykseen ja metsänhoitoon.”

(Tekstit ovat OAC Finland Oy:n sivuilta)

Liukulumikengät Malli OAC POH 100.

Liukulumikengät. Malli OAC POH 100

POH 100 on lasten oma liukulumikenkä, josta löytyvät samat keskeiset ominaisuudet kuin muista Skinbased-karvapohjasuksistamme. Suksi on suunniteltu lasten tarpeiden ja vaatimusten mukaan, jotta myös perheen pienimmät pääsevät nauttimaan Skinbased-hiihdon iloista. Käyttötarkoitus: Liukulumikenkä noin 5–10-vuotiaille lapsille.

(Tekstit ovat OAC Finland Oy:n sivuilta)

Hinnasto

Liukulumikenkien vuokraus/pari

Vuokraamme hyväksi toteamiamme liukulumikenkiä ja vuokraushinnat määräytyvät käyttöajan mukaan. Vuokrahintaan sisältyy säädettävät teleskooppisauvat sekä opastus varusteiden käyttöön.

20 € / 3 tuntia

30 € / vrk

40 € / 2vrk

Tiedustelut ja varaukset

Vuokraa liukulumikengät tai lähde kanssani liukulumikenkäretkelle. Voit tehdä varauksen puhelimitse

040 715 7188 tai sähköpostitse minna.lehtonen@orangerent.fi

Lähetämme sinulle varausvahvistuksen sähköpostilla.

Muistathan, että hyvinvointiedut Edenred, Epassi ja Smartum käy myös meillä!

Hinnasto – Liukulumikenkäretket ja vuokraus (orangerent.fi)